SIIRTOLAISPARLAMENTILLE EHDOTON ”YES”

Siirtolaisparlamentista käydään jo puolisen vuotta kiivasta keskustelua. Suurimmaksi osaksi siihen osallistuvat itse siirtolaiset tai sinä itseään pitävät. Silti ymmärrykseeni ei mahdu, miksi keskustelua käydään alkuunkaan. Suomessa on yli 100000 erilaista yhdistystä ja jos tähän maahan perustetaan vielä yksi, niin ketä se haittaa? Kuten siirtolaisparlamentin innoittaja ja perustaja Alexis Kouros on monesti sanonut, tämä parlamentti on keskustelufoorumi, joten miksi se saa aikaan niin paljon arvostelua ja yleensäkin huomiota? Jos joku tässä vapaassa maassa tahtoo keskustella joistakin asioista ja hankkii siihen keskusteluun samanmielisiä ihmisiä, niin miksei voi toteuttaa sitä? Who cares? Positiivisena tässä voi olla se, että harva yhdistys Suomessa saa niinkin paljon huomiota ja kommentteja yleisöltä.

Monet ovat sitä mieltä, että Suomessa riittää maahanmuuttajajärjestöjä ja lisää ei tarvita. Mutta siirtolaisparlamentti ei pyri korvaamaan eikä edes tulla yhdeksi niistä. Sen tavoitteena, kuten minä sen ymmärsin, on vaikuttaminen suomalaisessa yhteiskunnassa asioihin, jotka ovat tärkeitä kaikille Suomessa asuville, ei vaan maahaanmuuttajille.

Miksi tämän kautta? Koska nyt siirtolaisten ääni ei kuulu Suomessa. Kyllä, me puhumme suomea korostaen, usein jopa huonosti ja primitiivisesti, mutta se ei tarkoita, että myös ajatuksemme ovat yhtä primitiiviset. On totta, että kaikki ihmiset ajattelevat sanoilla, mutta tapauksessamme, ajattelemme eri kielellä kuin millä tuomme ajatuksemme esille. Ja vaikka ajatus itsessään olisi hyvä, sen ilmestysasu on usein aika köyhä. Ehkä yhdessä pystymme luomaan ajatuksemme sellaiseen malliin, että niiden ulkoasukin vaikuttaa.

Ja pohdinnan aiheita on vaikka kuinka paljon. Aloittaakseeni vaikka siitä, keitä olemme ja mikä on roolimme tässä maassa. Siirtolaisparlamentin perustajat ovat korostaneet sitä, että elimen pitää yhdistää vain siirtolaisia eikä kaikkia maahanmuuttajia. Ero on siinä, että siirtolainen on ihminen, jolle Suomi ei ole paikka, jossa hän väliaikaisesti asuu vaan kotimaa, jossa ihmisellä on kaikki: perhe, työ, lapset ja loppujen lopuksi ikuinen leposija. Olemme osaa tätä yhteiskuntaa ja haluamme, että yhteiskuntakin tietää sen. Kuten Nietzsche on sanonut: “Jos tarpeeksi pitkään tuijottaa tyhjyyteen, se alkaa ajan mittaan tuijottaa takaisin”. Tätä on vaikea käsitellä eikä se ole suomalaisten vika. Ihminen, joka on käynyt ulkomailla vain lomalla tai lyhyellä työkomennuksella ei voi samastua tilanteeseemme. Voi nauttia Pariisiin kauneudesta pahemmin pohtimatta Ranskan hallituksen päätöstä koskien eläkeiän nostoa. Ei ole turistin ongelma! Siirtolaisina me emme suhtaudu kevytmielisesti Suomen parlamentin päätöksiin. Ne koskevat meitä yhtä paljon kuin muita. Kun Leijonat taas häviää Venäjälle jääkiekossa, sukulaiseni ovat sitä mieltä, että minun pitää olla iloinen, mutta jostain syystä en ole. Meikäläisethän tässä hävisivät! Jos ei läheisetkään tajua sitä, kuinka sen voi selittää vieraille.

Tai viimekesäinen jupakka koskien ulkomaalaisia mummoja. En vieläkään (vaikka osaan suomea kohtalaisesti) pysty ymmärtämään, miksi egyptiläisten veljesten ja venäläisen naisen äitejä on koko ajan kutsuttu mediassa mummoiksi? Hälventämällä sukulaissiteitä viranomaisten oli helpompi tarjota niille kovaa kenkää koko kansan nähden? Raivokas taistelu mummojen oikeudesta viettää loppupäivät omien lastensa hoitamina on herättänyt myös suomalaisia. Ulkomaalaisia mummoja työntäessään pois maasta, ihmiset huomasivat yhtäkkiä, että ei heillä itselläkään ole laillista oikeutta siirtää omia vanhentuneita vanhempia toisesta paikkakunnasta lähemmäs omaa asuinpaikkaa. Omassa maassaan! Keskustelut olivat viedä siihen pisteeseen, että lakia olisi muutettu, mutta sitten kaikki on ihmeellisellä tavalla unohtunut. Tämä tapaus kuitenkin on osoittanut, että siirtolaiset pystyvät herättämään kantaväestän sellaisiin ajatuksiin, jotka eivät jokapäiväisessä rutiinissa tuntuneet ajankohtaisilta. Ja jos siirtolaisparlamentti olisi silloin jo toimimassa, asia ei ehkä niin helposti olisi “unohtunut” oikeassa parlamentissamme.
En näe mitään pahaa siinä, jos joku haluaa vaikuttaa yhteiskunnalle tärkeissä asioissa. En myös näe paljon mahdollisuuksia, kuinka jokainen meistä olisi voinut sen toteuttaa yksin. On myös totta sekin, että joskus siirtolaisetkin pääsevät Suomessa eduskuntaan. Sitä mieltä on mm. siirtolaisparlamentin vastainen kaupunginvaltuutettu Freddy Van Wonterghamm Kotkasta. Se ei kuitenkaan paljon lohduttaa, koska emme elä ikuisesti ja lapsemme tarvitsevat joitakin muutoksia suomalaiseen politiikkaan nyt eikä joskus tulevaisuudessa. Moni siirtolainen on älykäs, aktiivinen ja voisi vaikuttaa asioihin, joita kukaan ei ota hoitaakseen tänään eduskunnassa. Mutta mahdollisuuksia tällä ihmisellä ei ole paljon, koska vaalivoittoon tarvitaan sosiaalinen verkosto ja sellainen luodaan nuoruuden vuosina, esimerkiksi opiskelukavereista ja lapsuuden ystävistä. Aikuisena Suomeen tulleilla, huonosti suomea puhuvilla ja useimmiten yrittäjinä toimivilla siirtolaisilla ei sellaista verkostoa ole eikä voi ollakaan. Ellei ole tunnettu urheilija tai muutenkin parrasvaloihin päässyt henkilö. Sen takia, jos mitään ei tehdä, eduskuntaan siirtolaisista ennemmin pääsee Alexei Eremenko Jr. kuin kukaan meistä viisikymppisistä, laajasti tuntemattomista äijistä ja muijista.

Yksinomaan uuden näkökulman tuominen eduskuntasaliin olisi mielestäni tervehdyttävää ja hyödyllistä suomalaiselle poliittiselle elämälle. Toisihan se varmaankin parempia tuloksia, kuin esimerkiksi Tony Halmeen työ laitoksessa, vaikka äänestäjin häneen kohdistuva toive oli luultavasti juuri se. Sitä vaan ei huomioitu, että tuodakseen jonnekin näkökulmia, niitä ensinnäkin pitää olla. Pelkästään kulmat tai jopa kulmakarvat eivät käy. Monella meistä on niitä näkökulmia, toisilla on jopa niin paljon että vaikka muille jakaa. Sen takia siirtolaisparlamentti onkin hyvä idea. Se auttaa tuomaan niitä näkökulmia esiin kuulumatta yhteenkään Suomen poliittisista puolueista, jotka kaikki ovat omalla tavallaan maahanmuuttajavastaisia.