Mitä Suomi tarvitsee

Suomi tarvitsee pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Ne ovat maan mahtavin voimavaraa, niistä Suomi elää ja kehittyy.

Suomen valtio ei tarvitse pieniä ja keskisuuria yrityksiä. Suomen valtio tarvitsee rahaa. Paljon rahaa, jolla ylläpidetään valtion systeemia ja maksetaan nykyisten ja edellisten valtion virkamiesten tekemiä velkoja. Lainat otettiin ylläpitämään valtion systeemiä ja nyt pelotellaan kansaa summilla, joita “jokainen suomalainen on velkaa ulkomaalaisille rahoittajille”.
Minulla on paljon velkaa, sekä yritysvelkaa että henkilökohtaista. Jos en selviydy niistä, rahoittajat asettavat minut konkurssiin. Voiko mahdollisesti joku maksaa minunkin velkani? Esimerkiksi minun veloistani jaettuna jokaiselle suomalaisille tulisi maksettavaksi reilusti alle yksi sentti. Voiko ihmiset olla niin pahoja, etteivät suo minulle puolisen senttiä? Mitä? Puhunko hulluja? Entäs valtio, joka ilmoitti, että olen vastuussa sen veloista yli viidentoistatuhannen euron edestä?

Kun yritän selittää rahoittajilleni, että rahaa on mennyt eikä ole varaa maksaa takaisin nyt, he vastaavat, että minun piti tarkemmiin suunnitella omia menoja ottaen huomioon myös velan takaisinmaksu.
Miksi niin fiksut suomalaiset rahoituskonsultit ja finanssigurut eivät voi antaa samanlaista neuvoa valtiolle? Sen sijaan he itse ovat samassa yhteisvastuussa valtion velasta minun kanssani.
Luin jokin aika sitten Hesarista, että Suomi aikoo hävittää muutamankymmenen 70-luvulla ostetun hävittäjälentokoneen. Tästä koituu Suomen valtiolle kuluja, koska hävittäjissä on paljon ruostunutta metallia, joka ei enää kelpaa edes kuulakärkikynien valmistukseen. Joku on huristellut näillä lentokoneilla Suomen taivaalla valtion piikkiin ja nyt on tullut aika vaihtaa modernimpiin koneisiin. Nyt kun katsoo 70-luvun dokumenttia suomalaisista, niin ensimmäisenä hyppää silmiin se, että kaikilla on vähemmän tai enemmän hammasongelmia. Hampaat eivät näytä kauniilta ja monella niitä on vähemmän kuin pitää olla. Mutta samana hetkenä joku roisto Suomen valtion nimissä on ostanut velkaan tai kansan rahalla ne kymmenet hävittäjät. Neljäkymmentä vuotta on kulunut, hävittäjät eivät kertakaan ole hävittäneet mitään – olivat vain kalliita leluja sotahullujen käsissä. Ja kansanterveys edelleenkin retuperällä. Hampaat taitavat nyt olla kunnossa, mutta eipä ikinä tiedä, mitä elintä koskaan joutuu myymään valtion velan kattamiseen. Tänä vuonna olen jo taannut valtion rahoitusyhtiötä Finnveraa. Todellakin sanan varsinaisessa merkityksessä. Joten en ihmettele, jos ensi vuonna valtio, joka on päässyt rahojeni makuun, tulee vaatimaan minulta lisää.